Aloittelua ja totuttelua

Vihdoin ja viimein täällä!

Eilinen meni lentokoneessa, junassa ja Paddingtonin asemalla istuskellessa. Lentokone oli kiva, istuin kahden vanhan rouvan vieressä, jotka molemmat olivat suomalaisia, mutta naimisissa Britti-miehen kanssa. Toinen suomalaiseen tyypilliseen tapaan nojaili ikkunaan ja katseli pois päin, toinen brittiläiseen tyypilliseen tapaan piti small talkia yllä koko kolmetuntisen.

Lontoo-Stanstedin kentällä löysin onnekseni molemmat laukkuni (ehjinä!) ja kasasin ne kärryyn. Pukkailin kärryn tyytyväisenä hissiin (joka ei onneksi ollut aivan täynnä) ja olin äärettömän tyytyväinen, miten ajoissa ja sujuvasti kaikki oli tähän asti mennyt. Hissi pysähtyi nollaan, ihmisiä jäi pois kyydistä. Hissi jatkoi miinus ykköseen ja pysähtyi, mutta ovet eivät auenneet. KÄÄKS. OUT OF SERVICE ja ulos ei pääse. Hälytyshälytyshälytys ja ketään ei riennä apuun. 20min inhottavassa hississä ja sitten iloinen setä tuli päästämään meidät ulos.

Olinpa kerrankin ollut noheva, ja katsonut netistä etukäteen junareitin Stanstedista Plymouthiin - hinta £56. Menin tiskille - superoffpeak lippu, hinta £92. Pardon? Joojoo, tää on halvin. No, anna sitten sellainen ja junaan hop. Junalla pukspuks Liverpool streetille, sieltä metroon toivoen ettei tarvitse nousta port... no just. Portaat ylös ja alas ja ylös ja alas ja ylös ja ja ja "tarviiko madam auttavaa kättä". Kyllä kiitos, huh. Ja niin herrasmies toisensa jälkeen kiikuttaa polkupyörälaukkua portaita ylös ja alas ja    .

Kuuma ahdas metro.

Paddingtonin asema. Herrasmiehiä ja -naisia. Kiitos thank you yesyes kyllä mie nyt selviän. Jaa'a, kello jotain vaille neljä. Ehdin viiden junaan, hiphiphurraa! Paitsi ettei superoffpeak-lippu käy. Täytyisi maksaa a looooooot more money. Entä seuraava juna? Kuudelta, aika paljon tarvii lisää rahaa. Entä seuraava? Seitsemän jälkeen, siihen kelpaa lippu. No, jos aletaan odottelemaan, niin odotellaan sitten. Seitsemältä junaan ja ei istumapaikkaa, ennen kuin joskus Readingin jälkeen. Vähän huimaa ja heikottaa, tyttö on taas unohtanut syödä. Onneksi laukusta löytyi vähän appelsiinimehua ja ystävän mukaan antama eväsomena.

Plymouth on säkkipimeä, mutta taksi löytyy, ja kotiovi löytyy. Löytyy myös ihana sänky ja unta pienen silmään. En ollut hoksannut ajatella, että täytyy maksaa ensimmäinen asuinviikko keskiviikko-torstai-välisenä yönä, sekkiä kyselee. Öööö, mikä se on? On mulla vähän käteistä, käykö se? Ja £80 ole hyvä NYT UNTA!

Uuden kodin värimaailma lyhyesti

Työpiste ja vähän väriä muuten niin beigeen ympäristöön.

Pyörälaukku ihastelemassa maisemaa työhuoneen ikkunassa.

Aamulla heräsin pirteänä, kömmin vesilasillisen kautta kasaamaan polkupyörää. Puhisin ja puhkuin ja ruuvasin ja kasasin. Kyllä siitä pyörän näköinen kampe tuli! Kaupasta sitten aamupalaa ja muuta evästä, enkä edes eksynyt.

Päivän istuin ja neuloin pääasiassa. Siivosin pahimpia saastoja vähemmäksi. Landlady ei kaikesta päätellen nauti siivoamisesta, kun keittiön kaapissa kimalteli hämähäkin seittiä, uunin ja mikron alkuperäistä väriä pystyi vain arvailemaan jne. Siinäpä puuhastelua, jotta tuntisi olonsa kotoisaksi!

Talossa siis asuu landladyn lisäksi hänen poikansa 17-vuotias-mutta-näyttää-20-vuotiaalta. Juteltiin pojan kanssa artikkeleista, prepositioista, juoksemisesta ja muusta elintärkeästä, kunhan tämä iltapäivä viiden jälkeen jaksoi kömpiä sängystä ylös ja aamupalalle.

Opin uuden sanan jonka oikeastaan jo osasinkin, mutta oletin etten osannut. Assumption. Kertokaa joku vielä se, miten se liittyy artikkelien käyttöön, se jäi vielä oppimatta.

Löysin Clipperin teetä ja uusia perunoita. Laatikossa on vielä melkein kaksi kiloa karkkia ja suklaata. Täällä on aivan mukavaa, vaikka on äitiä vähän ikävä jo.